Aalto-yliopisto

Eettinen kanava

Aalto-yliopiston ja sen tytäryhtiöiden eettisessä kanavassa työntekijät, opiskelijat ja muut yliopistoyhteisön jäsenet sekä sidosryhmiimme kuuluvat henkilöt voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä.

Eettinen kanava on työkalu väärinkäytöksistä ilmoittamiseen 

Aalto-yliopistolle on tärkeää, että sen henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät voivat nostaa rohkeasti esiin havaitsemiaan väärinkäytösepäilyjä. Aalto-yliopiston eettisessä kanavassa voidaan ilmoittaa Aalto-yliopiston tai yliopistokonserniin kuuluvien yhtiöiden toiminnassa ilmenneistä lainvastaisuuksista ja väärinkäytöksistä. 

Kannustamme tekemään ilmoituksen omalla nimellä, mutta eettisessä kanavassa ilmoituksen voi tehdä myös nimettömästi.

Aalto-yliopisto on sitoutunut huolehtimaan ilmoitusten tietoturvallisesta ja huolellisesta käsittelemisestä. Kaikki vilpittömässä mielessä tehdyt ilmoitukset tutkitaan ja niiden osalta ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin.  

Aalto-yliopiston eettinen kanava on vuonna 2023 voimaan tulleen ilmoittajansuojelulain mukainen sisäinen, luottamuksellinen ilmoituskanava. Eettinen kanava toteutetaan tietoturvallisen WhistleB-työkalun avulla. (kts. alempana ilmoittajansuojelu (whistleblowing)  

Mikä on eettisessä kanavassa ilmoitettava väärinkäytös? 

Ilmoittajansuojelulaissa tarkoitetut väärinkäytökset

Esimerkkejä toiminnasta, josta voit ilmoittaa eettisen kanavan kautta: 

  • taloudelliset väärinkäytökset, kuten julkisiin hankintoihin ja rahoituspalveluihin liittyvät lainvastaisuudet, tukia ja avustuksia koskevat rikkomukset, verotusrikkomukset sekä petokset ja korruptio,
  • Euroopan unionin kilpailu- ja valtiontukisääntöjen rikkominen,
  • epäily lahjuksen antamisesta tai vastaanottamisesta, 
  • kuluttajansuojan ja elintarvikkeiden turvallisuuden vaarantaminen,
  • ympäristörikkomukset kuten kemikaaliturvallisuuden vaarantaminen, säteily- ja ydinturvallisuuden vaarantaminen ja
  • vakavat tietoturva- tai tietosuojaloukkaukset. 

Näitä väärinkäytöksiä työnsä yhteydessä havainnut ja niistä ilmoittava voi saada ilmoittajansuojalain tarkoittamaa ilmoittajansuojaa (kts. alempana ilmoittajansuojelu (whistleblowing)). 

Muut kuin ilmoittajansuojelulaissa tarkoitetut lainvastaisuudet ja väärinkäytökset

Eettinen kanava täydentää Aalto-yliopistossa jo käytössä olevia ilmoittamistapoja.

Epäasialliseen käyttäytymiseen ja häirintään, tutkimuseettisiin asioihin ja turvallisuuspoikkeamiin tai tietoturvapoikkeamiin liittyvissä asioissa kannustamme käyttämään seuraavia ilmoittamistapoja.

Voit kuitenkin ilmoittaa eettisen kanavan kautta kaikista yliopiston eettisten periaatteiden rikkomusepäilyistä. Epäasialliseen käyttäytymiseen ja häirintään, tutkimuseettisiin asioihin ja työturvallisuuteen ja tietoturvaan liittyvissä asioissa ilmoitukset ohjataan selvitettäväksi näitä asioita koskevien selvitysprosessien mukaisesti. 

Aalto-yliopistossa eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta ilmoittajalle ei seuraa kielteisiä seuraamuksia, kunhan kyse on asiallisesta ilmoituksesta. Tämä tarkoittaa, että ilmoittajalla on ilmoittamishetkellä perusteltu syy uskoa, että rikkomista koskeva tieto pitää paikkansa.

Milloin eettinen kanava ei ole oikea väline ilmoituksen tekemiselle?

Erimielisyyksissä ja yliopistoyhteisön ongelmatilanteissa rohkaisemme sinua olemaan ensisijaisesti yhteydessä esihenkilöösi tai kyseisestä asiasta vastaavaan johtajaan tai yhteyshenkilöön. 

Eettinen kanava ei ole tarkoitettu palautteen tai kehitysideoiden antamiseen. 

Eettinen kanava ei ole tarkoitettu turvallisuutta tai tiloja koskevien hätäilmoitusten tekemiseen taikka työturvallisuuspoikkeamien ilmoittamiseen, tutustu niiden varalta ohjeisiin täällä: 

Yliopiston palveluista voit antaa palautetta ja kehittämisehdotuksia myös täällä: Avoin palaute ja aloitteet | Aalto-yliopisto

Opiskelijat voivat antaa opetuksesta kehittävää palautetta monin tavoin, kts. Palaute ja kyselyt | Aalto-yliopisto.

Ilmoittajansuojelu (whistleblowing) 

Eettinen kanava on samalla Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta annetun lain (ns. ilmoittajansuojelulaki) tarkoittama sisäinen ilmoituskanava. Lain soveltamisalaan kuuluvan ilmoituksen tekijällä on oikeus lain tarkoittamaan suojeluun. Soveltamisalaan kuuluvista ilmoituksista ja ilmoittajan suojelusta saat lisätietoja täältä:

Ilmoittajansuojelu | Valtioneuvoston oikeuskansleri. 

Ilmoittajan suojelemisella tarkoitetaan ennen muuta sitä, että ilmoittajaan ei saa kohdistua asian esiin tuomisen johdosta vastatoimia, kuten työsuhteen päättämistä, työehtojen heikentämistä, syrjintää tai muita kielteisiä seuraamuksia. Ilmoittajan suojaa voi saada henkilö, joka on saanut tiedon rikkomuksesta työssään tai sen yhteydessä. Ilmoittajan suojeleminen voi joissain tapauksissa tarkoittaa myös henkilöllisyyden salaamista. Ilmoittajan suojaaminen ei vapauta rikkomuksiin osallistunutta itseään vastuusta. 

Jotta ilmoittajaa voidaan suojata lain nojalla, ilmoittajan on perustellusti uskottava ilmoitushetkellä, että hänen kuvaamansa rikkomukset kuuluvat lain soveltamisalaan ja että ilmoitetut tiedot ovat pitäneet paikkansa.

Miten teen ilmoituksen eettisessä kanavassa? 

Voit tehdä ilmoituksen painamalla oheista linkkiä ja seuraamalla ilmoituslomakkeen ohjeita. Kun lähetät ilmoituksesi, saat tunnuksen ja salasanan ilmoituksen seuraamista varten. Tallenna tunnus ja salasana turvalliseen paikkaan. Saat ilmoituksen vastaanottamisesta vahvistuksen. 

Huomaathan, että kanavaan ei tallennu ilmoittajasta mitään tietoja, joita et itse ole kertonut. Esimerkiksi tietokoneesi IP-osoite, käyttäjätunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi ei tallennu järjestelmään. Seuraathan ilmoituksesi johdosta annettuja vastausviestejä tai mahdollisia jatkokysymyksiä kanavasta oma-aloitteisesti.

Miten ilmoitus käsitellään? 

Ilmoituskanava on yliopiston ulkopuolisen kumppanin ylläpitämä palvelu, jossa ilmoituksen jättäminen on tietoturvallista ja halutessasi täysin anonyymiä. Ilmoituksen vastaanottamisesta ja jatkokäsittelyyn ohjaamisesta vastaavat tehtävään nimenomaisesti osoitetut yliopiston työntekijät. Mikäli ilmoitus johtaa jatkotoimenpiteisiin, ilmoituksesi näkevät vain ilmoituksen käsittelemisessä välttämättömät henkilöt.

Epäasialliseen käyttäytymiseen ja häirintään, tutkimuseettisiin asioihin ja työturvallisuuteen ja tietoturvaan liittyvissä asioissa ilmoitukset ohjataan selvitettäväksi Aalto-yliopiston näitä asioita koskevien selvitysprosessien mukaisesti.  

Mitä ilmoituksen johdosta tapahtuu? Ilmoituksen tekijä saa tiedon asian ottamisesta käsittelyyn sekä tiedon, kun asian käsittely on päätetty. Ilmoituksen tekijää pyydetään varautumaan vastaamaan asiaa koskeviin täydentäviin kysymyksiin. Ilmoituksen tekijä ei kuitenkaan välttämättä saa tietoa ilmoituksensa seuraamuksista ilmoituksen kohteelle. Työnantajana yliopisto ei esimerkiksi yleensä saa kertoa varoituksista tai muista työoikeudellisista toimenpiteistä muille kuin työsuhteen osapuolille. 

Aalto-yliopiston eettinen kanava

Eettiset periaatteet ja huolenaiheista ilmoittaminen

Aalto-yliopiston eettisiin periaatteisiin on koottu kaikkia aaltolaisia koskevat vastuut ja velvoitteet. Ongelmatilanteita toimitaan eettisten periaatteiden  mukaisesti. Häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumisesta on omat ohjeensa. 

Eettiset periaatteet - arvot käytäntöön

Eettiset periaatteet (Code of Conduct) muodostavat Aalto-yhteisön kulttuurin perustan, ja toteutamme niiden avulla arvojamme ja tapaamme toimia.

Kaksi henkilöä kampuksella.

Henkilöstön kokemaan häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttuminen

Aalto-yliopiston kulttuuri on monimuotoinen ja syrjimätön. Toimimme vastuullisesti ja kunnioitamme muiden yhteisömme jäsenten oikeutta turvalliseen ja miellyttävään yliopistoympäristöön, joka mahdollistaa häiriöttömän työskentelyn ja opiskelun. Emme hyväksy minkäänlaista epäasiallista käytöstä tai häirintää.

kuva BIZin tilasta jossa opiskelijoita istumassa

Tiedevilppien tutkinta Aalto-yliopistossa

Hyvän tieteellisen käytännön ohjeiden loukkaukset, tiedevilppien tutkinta

Aalto-yliopisto / Harald Herlin -oppimiskeskus / kirjahyllyt / kuva: Tuomas Uusheimo

Ilmoittajansuoja, luottamuksellisuus, avoimuus ja salassapito 

Aalto-yliopiston toiminta kuuluu julkisuuslain piiriin. Tästä syystä yliopistolle toimitetut tai yliopistolla olevat ilmoitukset ja asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisuuslain alaisia. Yliopistolla on velvollisuus noudattaa lain salassapitovelvoitteita, mutta myös lain edellyttämää avoimuutta. Asianosaisilla on yleensä oikeus saada itseään koskevat tiedot. Selvityksen kohteena olevan tulee saada perustiedot siitä, mitä väitteitä hänen toiminnastaan on esitetty ja millaisin perustein. 

Väärinkäytöksestä ilmoittavan tulee välttää itseään tai muita koskevien suojattavien tietojen tarpeetonta sisällyttämistä ilmoitukseen tai muuhun aineistoon.

Ilmoittajansuoja on mahdollista varmistaa ainoastaan silloin, kun ilmoittajan henkilöllisyys on yliopiston tiedossa.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin viraston ilmoituskanava

Kun ilmoitus ei johda asian käsittelyyn tai jos ilmoittajalla on perusteltu syy uskoa, ettei rikkomukseen voida puuttua tehokkaasti tai jos ilmoittajalla on perusteltu syy uskoa tulevansa vastatoimien kohteeksi ilmoituksen johdosta, voi ilmoituksen tehdä oikeuskanslerin viraston kanavaan.

Oikeuskanslerinviraston keskitetty ulkoinen ilmoituskanava | Valtioneuvoston oikeuskansleri

Henkilötietojen käsittely eettisessä kanavassa - tietosuojailmoitus

Lue täältä lisää henkilötietojen käsittelystä, kun ilmoitus väärinkäytöksestä tehdään eettisen kanavan kautta.

Saavutettavuusseloste

Lue täältä lisää eettisen kanavamme saavutettavuudesta.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: